maanantai 10. elokuuta 2015

8.8 Laivalla kohti kotia

Päivä oli mikä lie .2015.
Menimme laivalle ja olimme siellä n. 11tuntia. Suurin osa nukkui, söi, nukkui, söi ja taas nukkui.
(Jotkut saattoivat toki ostaa jotain.) Sitten menimme bussilla kotiin.

-Riku


Perjantain puolella ajelimme Helsinborgin lauttaylityksen jälkeen aina Jönköpingiin asti. Puolilta öin pidimme Jönköpingissä vessa- ja jaloittelutauon, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kohti Tukholman satamaa. Yön aikana ohitimme mm. Linköpingin ja Nyköpingin sekä menomatkalla suurta huvitusta aiheuttaneen Hölön ja Mörön ennen kuin olimme Tukholmassa. Puolen yön jälkeen linja-autossa vallitsi tasainen hiljaisuus, vain kuljettaja ja kartturi sekä muutama muu yökyöpeli valvoi pitäen kuskille seuraa. Ennen satamaa ajoimme vielä navigaattorin ohjeistamana kaupunkikierroksen öisessä Tukholmassa. Satamaan saavuimme laivaa odottamaan n. 3.45, jolloin kaikki loputkin saivat halutessaan ummistaa silmänsä. Paria tuntia myöhemmin heräsimme kauniisiin sulosointuihin "Voiko ihanammin päivä enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää..." Ja niin oli aika siirtyä terminaaliin odottamaan laivaa.

Terminaalissa, odottavan aika on pitkä.

Heti laivaan päästyämme veimme tavaramme hytteihin ja suuntasimme buffettiin aamupalalle. Aamupalan jälkeen ainakin suurin osa raukeelaisista painui hytteihin peittojen alle nukkumaan. Tuntui muuten mahtavalta päästä kunnon sänkyyn nukkumaan. Ei teltassakaan mitään vikaa ole, mutta kyllä sänky on aina sänky... Muutaman tunnin nukkumisen jälkeen oli aika mennä lounaalle buffettiin.



Maistuvan lounaan jälkeen osa suuntasi jatkamaan unia hytteihin ja osa suuntasi vielä viimeisille tuliais ostoksille laivan tax-freehen. Illalla n. 19. aikaan laivamme saapui Turkuun ja oli aika poistua laivasta.


Terminaalissa kisailtiin mm. kuka astuu ensimmäisenä Suomen kamaralle. Toiset eivät olisi halunneet astua vielä kotimaan kamaralle, vaan reissun olisi pitänyt jatkua. Lopulta kuitenkin kaikki kävelivät hymmyssä suin bussille ja niin matka Vammalaa sekä kotia kohti sai alkaa.
  Aurinkokin tervehti matkalaisia.
                                                         
Vielä viimeiset toivelaulut kuunneltiin sekä laulettiin.



Ryhmäkuva heti seukulle saavuttua.

Bussin purkamisen jälkeen kokoonnuttiin vielä sisaruspiiriin ennen kotiin lähtöä.

Paikalla ollut osa staabista kokoontui vielä illan päätteeksi kuvaan.


On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa
nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa
jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin
teille laulamme nyt näkemiin

kerto:
Turvallista matkaa me toivotamme näin
On aika purjeet nostaa ylöspäin
Turvallista matkaa aalloilla elämän,
kanssa hyvän ystävän

Ei huomispäivän teitä voi kukaan aavistaa,
on joskus kyyneleitä ja joskus naurattaa
on yksi joka pystyy, kaiken ymmärtää,
Jeesus vierellemme aina jää

Turvallista matkaa me toivotamme näin.. 

Näin on saatu päätökseen 20.7.-8.8. Raukee´15 Hollannin leirimatka!

KIITOS KAIKILLE RAUKEELAISILLE, HEIDÄN KOTIJOUKOILLEEN JA MUILLE BLOGIN SEURAAJILLE SEKÄ REISSUAMME MUUTEN TUKENEILLE. TEITTE REISSUSTAMME IKIMUISTOISEN, KIITOS!

Näkemisiin, ainakin seuraavaan ja samalla viimeiseen Raukee-miittiin asti.


-Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti